Korppolaismäen laihtumattomien keskinäisiä merkkipäivälahjoituksia kertyy Odd Fellow Samaria ry:lle. Loistava perinne on jatkunut jo vuosia. Minkälaisen avustusperinteen sinun yhteisösi voisi luoda?
Veli Poppe Karanko käynnisti jo edes menneen veljen Veikko Lehdon aloitteesta Odd Fellow -loosi 17 Turun jäsenistön suppeassa piirissä talvella 1988 kuntolenkkeilyn kerran viikossa – siis jo yli 30 vuotta sitten. Poppe kutsui aluksi joukkoon muutamia Odd Fellow -veljiä, jotka kokoontuivat hänen kodissaan Turun Korppolaismäellä puoli seitsemältä kerran viikossa elo- ja toukokuun välisenä aikana. Tunnin lenkin päätteeksi saunottiin ja juotiin kupillinen teetä sekä nautittiin teen kanssa omakustanteinen kevyt sämpylä.
Ajan kuluessa kuntoiluryhmä sai nimekseen Korppolaismäen laihtumattomat. Nimi juontui siitä, että kaikki ryhmän jäsenet olivat hieman ylipainoisia. Nimen todettiin kuvastavan hyvin ryhmän jäsenten ulkoisia ominaisuuksia. Ryhmään tuli Poppen kutsusta ja jäsenien hyväksymänä vuosien kuluessa vähitellen uusia jäseniä, ja toisia jäi pois iltakiireiden takia tai kuolema kohtasi heidät. Poppe piti tarkkaa kirjaa kuhunkin lenkki-iltaan osallistuneista.
Aika kului, ryhmän jäsenet vanhentuivat, ja olosuhteet muuttuivat niin, että ryhmä päätyi kokoontumaan viikottain Ruissalon Kylpylän tilavalla kuntosalilla ja saunassa sekä allasosastolla. Kuntoiluillan sosiaalinen kanssakäyminen päätettiin teen ja sämpylän parissa Ruissalon Kylpylän aulan kahvilatiloissa. Ryhmä onnitteli aina täysiä merkkipäiviä viettäviä jäseniään ja onniteltavat ryhtyivät tarjoamaan merkkipäivänsä vietettyään iltapalan kaikille ryhmän jäsenille – useimmiten Ruissalon Kylpylän kabinettitiloissa.
Kokoontuminen jatkuu edelleen tiistai-iltaisin Ruissalon Kylpylässä. Korppolaismäen laihtumattomien ryhmä on kasvanut jo 14 henkilön joukoksi. Kaikilla ei aina riitä aikaa paikalla oloon, mutta ryhmän tapoihin kuuluvia perinteitä jatketaan uskollisesti. Korppolaismäen laihtumattomat kunnioittavat aina myös edes menneen ryhmän jäsenen muistoa tukien mahdollisuuksiensa mukaan pois nukkuneen jäsenen omaisia heidän syvässä surussaan. Kaikki ryhmän jäsenet ovat tälläkin hetkellä myös Odd Fellow -Veljeskunnan jäseniä Turussa.
Korppolaismäen historiaa ennen ”Laihtumattomia”

Korppolaismäki muodostaa yhdessä Turun linnan kanssa Aurajokijokisuuhun kaupungin ”portin”. Mäen kukkuloiden ja linnan välinen yhteys on historiallisesti merkittävä. Korppolaismäki on esihistoriallisena aikana ollut Aurajokea käyttäneen liikenteen pysähdyspaikkana.
Myöhemmin mäki on ollut puolustustukikohta. Turun linnan puolustuksessa 1500-luvulla Korppolaismäen pattereilla oli tärkeä osuus. Venäläiset rakensivat mäelle linnoituspattereita 1700-luvun alkupuolella. Alueella on vielä nähtävissä historian eri kausilta peräisin olevia linnoitusrakennelmien jäänteitä.
Erik XIV:n ollessa vankeudessa Turun linnassa hänen puolisonsa Kaarina Maununtyttären tiedetään asuneen Tuupikkalan torpassa Korppolaismäellä. Tuupikkalan torpasta on vielä 1930-luvun alussa ollut jäljellä perustus sekä pari omenapuuta kertomassa jälkipolville paikasta, joka kauan sitten on ollut näkemässä kuuluisan rakkaustarinan tuskaa ja romantiikkaa.